Dandie  -  Solakan  - Koirat  -   Kasvatit  Pentuja  -   Valokuvia   -  Lisälukemista  -  Linkkejä  DDTrust  -  Kissat

                                                                                                           Pesupäivä!

Mitään selkeää ohjetta siitä miten usein dandie tulisi pestä on vaikea antaa. Keväisin kaupungissa asuvat koirat voi joutua pesemään parikin kertaa viikossa, maalla pesuja tarvitaan kura-aikaankin reilusti harvemmin. Helmakarvoihin ja tassuihin jääneen hiekan tai ravan voi suihkauttaa joka lenkin jälkeen pelkällä vedellä. Samoin tassukarvoihin takertuneesta lumesta pääsee sillä nopeasti eroon suihkun avulla. 

Vaikka dandia ei saisi pestä liian usein ettei karvan laatu pehmene liikaa, niin mielestäni turkki tulisi pestä kuitenkin myös shampoolla aina silloin kun se tuntuu likaiselta. Eli jos koiraa silitettäessä käteesi jää harmaata töhnää, on aika varata pesuhuone koiramaiseen käyttöönne.

Shampooksi käy mikä tahansa koirille tarkoitettu shampoo. Ihan perusshampoo on riittävä. Niitä saa joko eläinkaupoista tai markettien lemmikkieläinosastoilta. Kasvattajaltasi saat tarkempia ohjeita sampoiden ja hoitoaineiden suhteen. 

Kastele ensin koko koira läpikotaisin. Pese sitten koiran runko sekä sen selkä, kyljet, rinnus, kaula, niska ja mahan alus. Muista aina huuhdella pestyt kohdat huolella.

  

   

Pese molemmat etutassut unohtamatta varpaiden välejä ja tassunpohjia.  Varpaiden väleihin jää helposti likapaakkuja jotka haittaavat koiraa sen liikkuessa. Ne on syytä pestä auki, tai jos se ei riitä, poistaa ne myöhemmin saksin. Iho saattaa tulehtua likapaakkujen alta ja takut tekevät kipeää koiran liikkuessa. Ole siis huolellinen tassujen kanssa.

  
Ota sitten kuurauskohteiksi pylly, takajalat (unohtamatta niidenkään osalta varpaiden välejä ja tassupohjia), hännänalus ja häntä. Poista mahdolliset kakkapaakut karvoista huolellisesti.
    
Siirry pääpuoleen ja pese päälaki, korvat ja korvien tupsut. 
Varo ettei sampoota mene silmiin eikä vettä korviin.
   

   

Pese partakarvat ja leuan alus sekä posket ja silmien aluset.

   

Huuhtele koko komeus vielä kertaalleen ettei turkkiin jää sampoon rippeitä.  Halutessasi voit käyttää hoitoaineita tassukarvoihin ja takkukohtiin.
  
Mikäli haluat voit kuivata dandien pyyhkeisiin ja antaa sen sitten itse kuivattaa itsensä... jonka se tekee mitä suuremmalla todennäköisyydellä sohvaan, mattoihin tai sänkyyn. Tai sitten voit kuivata sen hiustenkuivaajalla. Jos käytät hiustenkuivaajaa, älä kuivaa liian kuumalla ilmavirralla. Kampaa koira aina kun olet pessyt ja kuivannut sen. Näin saat selvitettyä pois pesun aikana syntyneet takut. Vaikka useimmat dandiet pistävät ensimmäisellä kuivauskerralla hanttiin, ne oppivat pian että se on nopein keino saada tukkatupsu kuivaksi. Meillä kuivattavaksi kutsuminen on ainoa tilanne jossa koirat tottelevat kutsua tuulen nopeudella. "Jessss! Äkkiä kuvaksi!!"

    

       
<< Takaisin edelliselle sivulle
  
 

       Kaikki materiaali © Minna Repo - ethän kopioi mitään ilman lupaa!