Kaulan
alapuolella rintaa kohti tultaessa turkki nypitään rintaluuhun asti.
Se on se "terävä" ulkonema joka tuntuu rinnan
etupuolella, ja näkyy oikealla olevassa kuvassa suurin
piirtein tuossa vaaleanpunaisen nuolen alapuolella.
Periaate on että
nypitään siis siihen asti, mutta jos koiralla on kovin
lyhyt kaula, voit nyppiä hieman luun alapuolellekin.
Kun olet nyppinyt
eturaajojen sivut palaa takaisin tänne eturintaan ja tee
loivat kaaret eturinnan karvoitukseen jotta se sulautuisi
kauniisti eturaajojen koristekarvoihin. Myös kaari on
merkitty näkyviin (keltaisella) oikealla olevaan kuvaan.
Kaaren malli vaihtelee koirakohtaisesti.
Jatka sitten
nyppimistä selkää pitkin kohti koiran peräpäätä. Nypi koko runko.
|
|
|
|
|
Jos haluat, voit
jättää rungon sivuille koristekarvat "helmoiksi",
mutta selkeitä helmoja ei ole pakko jättää.
Jos jätät helmat, niiden tulisi
korostaa koiran selän kaarta ja mukautua pehmeästi selän kaaren mukaan rungon
alapuolella. Helman pyöreä kaari myös jatkaa pään ja kylkien pyöreää muotoa.
Dandiesta on sanottu että siinä ei ole ainuttakaan
kulmikasta kohtaa, ja helmojen muodolla on hyvä korostaa
tätä ainutlaatuista ominaisuutta.
Helmojen ja karkean karvat rajat eivät saisi
olla selkeät, vaan helmojen tulisi alkaa liukuvasti, pikku hiljaa. Nyppimisvaiheessa ne toki väistämättä jäävät melkoisen
selkeiksi, mutta kun karva kasvaa ne sulautuvat rungon
karvoitukseen eivätkä ole enää niin selkeät.
|
|
|
|
Mikäli helmat ovat hyvin pitkät tai niissä on värilliset kärjet, voit hieman lyhentää niitä saksin.
Muotoile helmat seuraamaan rungon ja jalkojen pehmeitä kaaria. Se mille
korkeudelle helmat jätetään riippuu koiran rakenteesta.
Myöskään
helmat eivät saisi näyttää leikatuilta. Tosin yleensä ne näyttävät
siltä jos ne on vasta leikattu. Mutta ne myös kuluvat
joten saksien tasainen jälki katoaa noin parissa
viikossa.
Muotoile helmat siten että
ne sulautuvat sujuvasti eturaajojen karvaan sekä
takaraajojen koristekarvoihin. Oikealla olevassa kuvassa
näkyy kaunis ja tasainen helmojen kaari joka mukailee
kauniisti koiran ylälinjaa ja jatkuu sulavasti jalkoihin
asti.
|
|
|
|
Hännän trimmaus
|
|
Nypi myös hännän päältä karheat karvat pois ja jätä hännän alle
koristekarvat niin, että ne muodostavat sapelimaisen viirin.
Siisti viirin karvoja
saksin että muoto säilyy myös hännän päässä eikä
sinne jää törröttävää tupsua. Viirin karva on
lyhyttä lähellä hännän päätä ja pitenee kohti
hännänjuurta mentäessä.
Nypi karheat karvat
hännän päältä ainakin hännän leveydeltä eli niin
että koko hännän päällinen tulee nypittyä. Hännän
sivuilta voit myös nyppiä noin hännän puoliväliin
asti. Tämä hännän sivuilta nyppiminen tosin riippuu
siitä miten paljon karvaa koiralla on hännässään.
Vasemmalla olevassa kuvassa viirissä ei ole karvaa kovin
runsaasti joten häntää ei ole nypitty edes puoliväliin
hännän sivua.
|
|
|
|
Jos karvaa on
paljon voit huoletta nyppiä pidemmälle kuin
puoliväliin. Oikealla olevassa kuvassa hännässä on
runsaasti karvaa ja viiri on paksu, joten häntä on
nypitty sen sivuilta reilusti yli puoliväliin asti että
viirin karvat on saatu laskeutumaan kauniisti
alaspäin.
Varmista aina että viirin
karvat laskeutuvat kauniisti oli hännässä sitten paljon
tai vähän karvaa.
Jos häntä on pitkä
jätä karvat pitkiksi läheltä hännänjuurta ja
lyhennä karvat aika lyhyiksi läheltä hännän kärkeä.
Tarkoituksena on luoda vaikutelma melko lyhyestä
hännästä jollainen dandiella kuuluisi olla. 8-11kg dandiella se
tulisi olla rotumääritelmän mukaan 20-25cm pitkä.
Kookkaammalla koiralla se on luonnollisestikin hieman pitempi.
|
|
|
|
Eturaajat
|
|
Eturaajojen
sivut trimmataan siten että rungon karvoitus (sitten kun
se kasvaa) sulautuu luonnollisen näköisesti raajojen
karvoitukseen. Pippurikoirilla se käy helpommin sillä
runkoturkin ja raajojen väritys on erilainen. Helppo
ratkaisu on seurata tuota värien vaihtumista ja trimmata
sen mukaan. Eli silloin tan-väriset karvat jätetään
pitkiksi ja pippurinväriset karvat trimmataan.
Sinappikoirilla tällaista selkeää värieroa ei ole.
Rotumääritelmä mainitsee
että eturaajojen takapinnalla tulisi olla hapsut.
Vasemmalla olevassa kuvassa ne näkyvät selkeästi.
Tällä kyseisellä koiralla ne tulevat luonnollisesti
näkyviin sillä sen raajojen karvoitus ei ole kovin
runsasta. Jos karvaa on paljon selkeitä hapsuja ei
eturaajojen takaosaan saa, ellei niitä sinne varta vasten
tee. Jos hapsut haluaa eikä niitä luonnostaan ole, ne
voi tehdä nyppimällä eturaajan etuosasta karvaa pois.
|
|
|
|
Eturaajojen
tulisi näyttää suorilta edestä katsottuna. Muotoile
karvat saksilla siten että tällainen vaikutelma syntyy.
Yleensä raajojen karvoituksen muotoiluun käytetään
saksia mutta karvaa voi myös nyppiä tai murtaa sormin
lyhyemmäksi. Voit myös
samalla
hieman lyhentää eturinnan karvoitusta jos se on kasvanut
liian pitkäksi.
Jos nypit eturaajojen
etuosat ole tarkkana ettet nypi koiralle kieroja
eturaajoja ja lättävarpaita. Nypi ensin varovaisesti ja
odota että karhea karva kasvaa. Sitten tiedät miten voit
seuraavalla kerralla tehdä - ottaako enemmän vai
vähemmän. Ja on myös hyvä tietää jo etukäteen että
raajojen karvoja nypittäessä niiden väri muuttuu sillä
tilalle kasvaa karheampaa karvaa joka sinapilla on vaaleaa
tan-väriä ja pippurilla joskus jopa hyvin tummaa
tan-väriä. Jos nypit eturaajoista karvaa, tee samoin
myös takaraajoille. |
|
|
|
Tässä alla vielä pari kuvaa siitä millaisia ratkaisuja
eturaajan nyppimisessä on tehty ja mille korkeudelle
raajojen yläosa on nypitty. Kuten kuvista näkyy, ne
vaihtelevat paljonkin itse kunkin omien mieltymysten mukaan.
|
|
|
|
|
Takaraajat
|
|
Takaraajassa
helmat jatkuvat reisien alapinnan koristekarvoituksena
joka sitten alaspäin tultaessa sulautuu kintereen
karvoitukseen. Pippurikoiralla rajat on helpompi tehdä
kuin sinappi koiralla sillä väritys muuttuu
luonnostaakin pippurista tan-väriksi. Sinappikoiralla nämä
värimuutokset ovat hyvin lievät.
Voit myös lyhentää
niitä koristekarvoja jotka jäävät reiden ja säären
alapinnalle sekä lyhentää takatassun karvaa sen
etuosasta. Tämä tuo takakulmauksen paremmin esille.
Myös kintereen karvoja voi hieman siistiä etteivät ne
kasva aivan mahdottoman pitkiksi. Nämä kohdat on
merkitty vasemmalla olevaan kuvaan turkoosin
sinisellä.
Kintereen tulisi näyttää
suoralta sekä sivulta että takaa katsottuna. Joudut siis
ehkä myös siistimään takaraajan ulko- ja sisäpintaa.
Siitä tarkemmin hieman alempana tällä sivulla.
|
|
|
|
Siinä miten takaraaja trimmataan näkee monenlaista
vaihtelua. Siis nimenomaan siinä miten paljon karvaa
jätetään reiteen ja sääreen ja miten polvikulman
kohta trimmataan. Jotkut tykkäävät korostaa polvikulmaa
ja toiset taas korostavat mieluummin sääriosan pituutta
ja päätyvät siten hieman erilaisiin ratkaisuihin.
Tässä alla vielä pari esimerkkiä siitä miten eri
lailla takaraaja voidaan trimmata.
|
|
|
|
Takaraajojen
tulisi siis näyttää takaa katsottuna suorilta. Siisti
siis myös niiden sisäpinnat. Reisien sisäpinnalla iho
on ohutta ja arkaa, joten ne kannattaa siistiä saksilla
tai koneella.
Siisti myös kintereet
näyttämään takaa katsottuna suorilta. Katso oranssit
viivat viereisessä kuvassa. Koiraa kannattaa liikuttaa
välillä ja katsoa miltä jalkakarvat näyttävät
liikkeessä. Tee kuitenkin jalkakarvoista luonnollisen
näköiset vaikka käytätkin saksia.
Ethän siisti liikaa
kinnerkarvoja ulko- ja sisäsivuilta. Saatat vahingossa
tehdä koirasta "pihtikinttuisen" tai
"länkisäärisen" vaikkei se
oikeasti sitä olisikaan.
Samalla kannattaa siistiä
koiran peräpeili ja arimmat paikat. Niiden karva on hyvä
pitää aina lyhyenä etteivät bakteerit pääse
pesimään sinne likaisiin karvoihin.
|
|
|
|
Tassut
|
Tassut
muotoillaan näyttämään pyöreiltä. Karvaa tassujen
päältä (varpaiden yläpuolella) ei kannata leikata
liian lyhyeksi sillä silloin varpaat näyttävät
helposti litteiltä ja dandiella tulisi olla paksut
päkiät, ei lättävarpaita. Myös tassujen alapuoli
siistitään. Takut leikataan pois varpaiden väleistä ja
myös anturoiden väleistä tassun alapuolelta. Sieltä
karva leikataan lyhyeksi. Sinne kertyy helposti paakkuja
jos karva on päässyt liian pitkäksi. Kynnet pidetään
lyhyinä ettei tassulle synny virheasentoja. |
|
|
|
|
|
|
Korvat
|
|
Korvat
trimmataan siten että niiden kärkiin jää tupsut jotka
ovat rodulle tunnusomaiset ja muistuttavat muodoltaan
sulkaa.
Korvan yläosaan lähelle
sen kiinnityskohtaa, sinne missä top knotin karvoitus
tulee korvan päälle jätetään kaaren muotoinen
(merkitty keltaisella viivalla) alue pään karvoitusta.
Se kaatuu korvan päälle ja peittää korvan
kiinnityskohdan (punainen pisteviiva). "Tukkaa"
jätetään siis myös korvalehden yläosaan. Korvaa ei
nypitä sen kiinnityskohtaan asti. Makuasia on
trimmataanko korvan takaosan taite (violetti viiva)
näkyviin vai jätetäänkö se karvojen alle
piiloon.
Joillakin koirilla korvissa
on nukka ja niissä on aina kaunis karvoitus vaikka ne
olisi nypitty 5 minuuttia aiemmin. Toisilla korvat
menevät kaljuksi nyppimisen jälkeen ja niihin kasvaa
karva parissa viikossa.
|
|
|
|
Myös korvien
alaosa siistitään nyppimällä. Sitäkään ei nypitä
kiinnityskohtaan asti vaan sinne jätetään karvaa jotta
korva sulautuu kauniisti päähän eikä näytä
irtonaiselta lisäosalta joka ei kuulu joukkoon :-)
Kun katsot kuvaa oikealla
niin siellä on näytetty miten karvaa jätetään sekä
korvan takaosan (punainen viiva) että sen etuosan
(sininen viiva) kiinnityskohtiin.
Siistithän myös
korvakäytävän suun. Senkin voit tehdä sormin
nyppimällä. Poista karvaa myös korvakäytävästä
(sormin!) jos siellä on sitä paljon. On hyvä että
korvat tuulettuvat ja sitä ne eivät tee jos
korvakäytävät on tukkiutuneet karvasta.
Usein se menee niin että
mitä karvaisempi top knot sitä karvaisemmat
korvakäytävät, mutta tämä ei ole 100% sääntö. Voit
siis joutua trimmaamaan korvakäytävien suut usein jos
sinulla on villavaturkkinen koira.
|
|
|
|
|
Tupsun tulisi
olla malliltaan kuin sulka. Vasemmalla olevassa kuvassa se
on muotoiltu sellaiseksi ohentamalla hieman sitä osaa
joka roikkuu parran tasolla. Harvalla dandiella tupsu
kuluu nykyään sulan malliseksi. Yleensä sitä joutuu
myös hieman lyhentämään kun se kasvaa hyvin pitkäksi.
Tupsu liittää tukkatupsun
alta pilkistävän korvan kauniisti partaan ja korostaa
pään pyöreää muotoa myös sitä sivulta katsottaessa.
Tupsuissa ja niiden
muodoissa näkee paljon vaihtelua. Toiset tykkäävät
jättää korviin hyvin suuret ja ylhäältä alkavat
tupsut ja joita ei välttämättä edes muotoilla sulan
mallisiksi. Toiset taas katselevat mieluummin niukkoja
tupsuja (itse kuulumme näihin) joiden pituus pidetään
aisoissa. Ja sitten on tyylejä jotka ovat kaikkea tältä
väliltä.
|
|
|
|
Mitä tyyliä ikinä kannattaakaan, korva tulee kuitenkin
aina nyppiä siistiksi. Saksilla muotoillut korvakarvat
voivat olla käytännöllinen ratkaisu kotikoiralle mutta
näyttelykehiin ne eivät kuulu. Tässä vielä pari kuvaa
korvatupsuista sekä sivulta että edestä.
|
|
|
|
|
Pään trimmaus
|
Pään tulisi näyttää pyöreältä sekä sivulta että edestä katsottuna.
Pään karvoituksen saa antaa kasvaa melko pitkäksi. Ellei top knot
(tukkatupsu) ole
luonnostaan pyöreä, se muotoillaan sellaiseksi.
Mikäli otsatukka alkaa kaatua
liikaa silmille, erota siitä ohuen ohut (muutaman karvan levyinen) kaistale ja
lyhennä sitä hieman enemmän niin se tukee päälaen karvat pois silmiltä.
Pään karvat ja parta muotoillaan saksilla.
Ohennussakset on tähän
tarkoitukseen parhaat sillä niiden jälki on luonnollisempi kuin tavallisten
saksien. Jollei karvoja leikata, ne murretaan sormin
katki. Niitä ei koskaan nypitä. Kampaa top knot pystyyn ja pyöristä se
varovasti joka suunnasta. Pyöristä sitä sekä sivulta, edestä
että takaa ja katso että se näyttää tasaisen
pyöreältä.
Leikkaa karvoista vain aivan kärjet ettei tukkatupsusta tule liian lyhyt.
Leikkaa vähän kerrallaan kunnes olet haluamassasi
pituudessa. Ole
kuitenkin varovainen, ettei lopputulos ole villakoiramaisesti leikatun näköinen. Ideana on se,
että koirasta ei huomaa onko siihen käytetty saksia vai ei. |
|
|
|
|
Lyhennä partaa
korvan läheltä niin ettei se pilkistele korvan takaa.
Esimerkki pilkistelystä löytyy vaikkapa kuvasta jossa
puhutaan että trimmaus aloitetaan niskakyhmystä.
Parta tasoitetaan niin
ettei siinä ole pitkiä hapsuja siellä täällä vaan
että se näyttää siistiltä. Sitä lyhennetään sen
verran että leuan alle ei jää "joulupukin
partaa" ja että pää edestä katsottuna näyttää
pyöreältä. Yllä olevassa kuvassa, siinä missä
puhutaan top knotin pyöristämisestä Ellalla on liian
pitkä parta. Se näyttää pitkältä top knottiin
verrattuna. Miralla sen sijaan siinä kuvassa, jossa
näkyy korvan trimmaus edestä, on parta tarpeeksi lyhyt.
Se ei "varasta showta" top knotilta ja ilmeeltä
vaan on aika lailla huomaamaton mutta tärkeä osa
kokonaisuutta.
Muodoltaan parta ei ole
niin jyrkkärajainen kuin snautsereilla vaan sitä
pyöristetään hiukan. Se lyhenee leukaperiä kohden
mentäessä ja pitenee kuonon kärkeä kohden mentäessä.
|
|
|
|
Lyhennä partaa reilusti mutta pidä huoli siitä että se
ei suippene kuonoa kohden vaan pituus kasvaa sinne päin
mentäessä. Dandiella tulisi olla vahva ja voimakas kuono
ja se ei saa olla suippo. Katso partaa joka suunnalta.
Näyttääkö pää pyöreältä? Terrierimäisyys saa
säilyä vaikka pää onkin pyöreä.
|
|
|
|
|
Viimeinen silaus eli kuononselkä
|
Kuonoselästä
karva leikataan tai ajellaan koneella lyhyeksi noin kirsun leveydeltä (punainen
pisteviiva). Karva leikataan stoppiin asti eli siihen asti
missä kuono muodostaan ylöspäin nousevan otsaharjanteen
(keltainen pisteviiva). Otsaharjanteeseen jätetään
karva, kuonon puolelta se lyhennetään.
Joillain koirilla
otsaharjanne on hyvin selkeä ja voimakkaasti ylöspäin
nouseva toisilla se on loivempi, mutta sen tuntee silti
selkeästi kun vetää sormella kuononselkää pitkin aina
kalloon asti. Melko lailla silmien välissä kallo alkaa
nousta.
Kun leikkaat kuononselän
karvoja ota tuleva ote kiinni leuan alta parrasta ettei
koira pääse heilauttamaan päätään kesken kaiken.
Sakset kannattaa pitää poikkipäin kuonoon nähden
(vaaleansininen viiva) kuononselkää leikattaessa. Vaikka
jälki ei olekaan kovin tasainen, niin tämä on
turvallisempi asento kuin leikata terät silmiä kohden
suunnattuina....ihan vain siksi ettei kärjet osu silmiin
jos koira pääsee liikauttamaan päätään.
|
|
|
|
|
|
<<
Takaisin edelliselle sivulle
|