Dandie  -  Solakan  - Koirat  -   Kasvatit  -  Pentuja  -   Valokuvia   -  Lisälukemista  -  Linkkejä  -  DDTrust  -  Kissat

                                                                                    
                                                                                                                "Pekko"

 
Joonasta luopumisen jälkeen päätimme että Altti ja Veera saavat vanheta rauhassa ja että uutta kisua ei tule ennen kuin niistä aika jättää. Kuitenkin Altti  masentui jäädessään ilman leikkikaveria. Se kun on aina ollut enemmän kissakavereiden perään kuin ihmisten perään. Joonan seura ja raisut leikit olivat sille tärkeintä elämässä - lämpimän kodin ja täyden ruokakupin jälkeen. Altti kadotti ruokahalunsa, se nukkui enimmäkseen tai makasi vain. Se ei enää kehrännyt. Se kulki ympäri asuntoa ja kutsui Joonaa leikkiin "kurrr... kurrr... mauu... mauu" Ja kun kukaan ei vastannut sen kutsuun se meni takaisin piiloon nukkumaan. Hellin sitä ja kannoin kotiin herkkuja. Ei auttanut. Se ei enää kehrännyt eikä sitä kiinnostanut kodin touhut. 

Oletin että suru menee ohi ja se palautuu normaaliksi mutta ei se mennyt. Altti ilmiselvästi kaipasi kaveria. Muutamassa viikossa se oli laihtunut huomattavasti ja huolestuin toden teolla. Niinpä aloin lukea kisupalstoja ja yritin etsiä kisua joka sopisi huusholliimme. Mietiskelin että pentu olisi ehkä paras ratkaisu ja reilun viikon jälkeen löysin etsimäni (ihan sattumalta!) internetistä. Niinpä teimme ystävämme kanssa päiväretken kymenlaaksoon ja Pekko muutti meille tuona samaisena maanantaina kun ilmoitus kissanpennuista oli netissä. 

Kun kannoin Pekon sisälle kuljetuskopassa jossa se piippaili harmissaan, niin Altti oli viivana tutkimassa ja katsomassa koppaa. Seuraavan tunnin Altti istuskeli Pekon vieressä ja jutteli sille rauhallisen lempeään tyyliinsä "kurrr...kurrr...kurr....." Ja kolmen tunnin kuluttua Pekon saapumisesta täällä jo viriteltiin leikkiä. Seuraavana iltana olikin vuorossa kunnon "formulat".
   

Fiksuna poikana Altti osasi leikkiä Pekon kanssa varovasti, mikä oli hyvä sillä jos se olisi heittänyt painia samalla lailla kuin Joonan kanssa, pikkuinen Pekko parka olisi ollut hätää kärsimässä! Altti alkoi myös jälleen viihtyä ruokakupilla ja seuraavana aamuna se tuli tuttuun tapaansa puskemaan jalkoja ja kehräämään kun heräsimme. Altin kannalta olimme siis tehneet oikean ratkaisun. Entäpä Veera sitten? Veeran mielestä Pekko on ok. Veera elelee omaa elämäänsä kuten ennenkin. Pekko kunnioittaa Veeraa ja antaa Veeran olla enimmäkseen rauhassa. Ainoa poikkeus on silloin kun Veera on menossa sängylle omalle tyynylleen. Silloin Pekko hyökkää ja läppää Veeraa takajalkaan...siis pientä kiusantekoa toisinaan. Mutta heti kun ne joutuvat kasvotusten riittää kun Veera hieman tuijottaa. Silloin Pekko aina katsoo parhaimmaksi käyttäytyä siivosti madamen lähellä. Niin ovat kisut erilaisia ja persoonia. Toiselle tärkeää on ruokakuppi ja mamman tyyny (Veera) ja toiselle leikkikaveri (Altti). :-) Ja juuri Altin persoonallisen luonteen takia Pekko siis muutti meille.

Pekko on syntynyt 21.11.2006 ja sen pentueeseen kuului yksi sisar ja kaksi veljeä. Pekko haettiin Pyhtäältä kun kaksitoista viikkoa ikää tuli täyteen. Pikku-herra oli jo tottunut koiriin sillä se oli kasvanut kolmen ison koiran kanssa ja niinpä se kotiutui meille muutamassa tunnissa. Entäpä Pekon nimi. Se muistutti meitä "Pekko aikamiespoika" elokuvien Pekosta. Itsenäinen, täynnä "fiksuja" ideoita, kiltti, lempeä ja kujeellinen. Pekko ei ole mikään sylikissa. Sillä on liian kiire siihen. Mutta se kyllä nukkuu vieressämme ihan pitkin pituuttaan ja hyppää jopa syliin jos sitä sattuu huvittamaan. Mutta se tekee tuon kaiken hyvin itsenäisesti.

Pekko pitää muuten huolen siitä ettei ruokapaikka ole koskaan liian puhdas. Oli senhetkisellä ruokalistalla lihaa, purkkiruokaa tai kuivia nappuloita se nappaa suun täyteen ruokaa ja tiputtelee niitä sitten mennessään lattialle syömään. Ja sitten kun se suullinen on syöty niin eikun lisää hakemaan. Varsinainen pikkupossu siis!
    

Kun Pekko tuli meille sen paras kaveri oli ehdottomasti Altti. Ja Altin kanssa riehutaan vieläkin toisinaan niin että lattialla on vain sellainen kirjava karvapallo joka pyörii kuin väkkärä. Koirien (omien ja vierailevien) kanssa Pekko riehui myöskin ja sai lisänimen Pekko Petoeläin. Siitä näki että se myös pelotteli niitä toisinaan tahallaan. Ja sellainen se on vieläkin. Ei voi olla vähän mahtailematta jo joku pelkää sitä. Mutta ilkeä se ei ole eikä koskaan satuta ketään....vaikka nuo leikit näyttävätkin toisinaan todella hurjilta. Kunhan vähän mahtailee ja on ollakseen. 

Sitten meille muutti Nuutti. Pieni punainen kissapoika. Järkyttävää! Aluksi Pekko suhisi ja sylki, mutta keksi kuitenkin ensimmäisen vuorokauden aikana että tuostahan saan oivan kaverin! Sen jälkeen Nuutin kanssa on leikitty ne kaikkein rajuimmat riehumisleikit. Tuhottu kukat ja revitty vessanpaperit. Nämä kaksi ovat nykyään kuin paita ja peppu. Aina yhdessä. Sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" pätee myös tähän kaksikkoon! Niin ja Pekolle tärkeisiin kavereihin kuuluu tietysti Mira, joka ei oikeastaan ole kaveri vaan on Pekon otto-äiti. Kun Mira käskee niin Pekko tottelee. :-) Hyvin on "äiti" siis lapsensa kouluttanut. Noilla kahdella on selkeästi hyvin ainutlaatuinen ja kiinteä suhde.

Pekko on väriltään ruskeatiikeri. Sellainen raidallinen "peruskissa". Se sulautuu huikealla tavalla luontoon ja on aivan villikissan näköinen kun se pörhistää karvojaan. Sillä on hyvin kaunis kuviointi turkissaan. Mikään iso kisu se ei kooltaan ole, vaan ehkä hieman Alttia ja Veeraa pienempi. Mutta kaunis tämä pyöreähkö pikkukolli kyllä on!

Pekolle on jo siunaantunut joitakin lempinimiä. Tässä niistä muutama: Pekkis, Pöksy, Peksu ja Pökö. 

    

Valokuvia

  
  
  

  
  

  
  

  
  

   
   

    
   

   
  

  
   

   
    
  
<< Takaisin kissojen sivulle 

   

Kaikki materiaali © Minna Repo - ethän kopioi mitään ilman lupaa!