Dandie  -  Solakan  - Koirat  -   Kasvatit  -  Pentuja  -   Valokuvia   -  Lisälukemista  -  Linkkejä  -  DDTrust  -  Kissat

                                                                                    
                                                                                                                "Veera"

 
Veera, kaunis Veera, niin kuin kansanlaulussakin sanotaan, tuli meille jo silloin kun emäntä asusteli ihan itsekseen opiskelijaboksissa. Emäntä oli kyllä mukana kun sitä haettiin pikkupentuna, mutta se asui hänen ystäväpariskunnallaan toisen kissan kaverina vajaan vuoden. Veera oli hyvin arka ja tykkäsi kovasti emännästä, niinpä se muutti vaihtoi kotia vajaan vuoden iässä. Veera syntyi 28.2.1992.

Veera oli pitkään hyvin arka vieraita kohtaan, mutta melkoinen komentoora kotiporukoille. Sittemmin se unohti olleensa joskus arka ja varovainen ...liekö ollut dementiaa vai iän mukanaan tuomaa viisautta. Mitä sitä turhia piiloutumaan kun vieraat olivat ihan mukavia. Sai rapsutuksia ja joskus herkkujakin. Loppuvuosinaan Veera tulee automaattisesti tarkastamaan kuka tuli kun vieraita saapui. Vielä viisi vuotta ennen kuolemaansa se piiloutui visusti tuoksi ajaksi.

Veera osasi koiramaisen tavan - se osasi kerjätä. Varsinkin jos joku söi ruokapöydässä palvikinkkua, se istui vieressä ja piippasi kovalla äänellä niin kauan että sai maistiaisia. Ja jos ei naukuminen auttanut, niin sitten otettiin piikit peliin. Pari kevyttä pistokoetta polveen, niin kyllä huomattiin!

Ulkomuodoltaan Veeruska oli pieni ja pyöreä. Tai no, hyvin pyöreä. Röllykkämassu roikkui ja ruoka maistui. Varsinkin raksut. Ja tietysti mikään ei voittanut kunnon torkkuja täydellä massulla! Paras paikka pienille torkuille oli saunan lauteilla. Siellä on lämmintä ja hämärää...mmmm. Tai sitten se kelli tyynyllä. Se oli hyvin mukavuudenhaluinen ja iän myötä nukkui enimmäkseen niin kuin Alttikin. Välillä piti kuitenkin piipahtaa ulkosalla haistelemassa raitista ilmaa ja tutkimassa maisemia.
   
Veera oli muuten nuoruudessaan erinomainen hiirikissa! Mökillä oltaessa, (missä meidän kissamme saivat päiväsaikaan ulkoilla vapaana mutta kylläkin valvonnan alla) kun neiti vielä ei ollut ihan  eläkeiässä, se lahtasi ryytimaasta pikkutuholaisia tusinan päivävauhdilla ja aiheutti meille hautausurakoitsijoille melkoisia ongelmia. Loppujen lopuksi oli pakko tyytyä joukkohautoihin, sekä perustaa ruuanjakelupiste metsänreunassa asustelevalle pöllöpariskunnalle ja niiden poikasille. Tästä ansioituneesta toiminnasta Veeralle myönnettiin lisänimi: Killeri-Veera. Vanhemmiten Veera metsästeli lähinnä unihiekkaa tai saattoi se joskus intoutua juoksemaan hetken ohi lentävän perhosen perässäkin - jos se lekutteli tarpeeksi hitaasti.... :-)

Veera oli koiria kohtaan melko suvaitsevainen. Sen korvat ja päälaen sai käydä pesemässä lähes koska tahansa kun ymmärsi lähestyä sitä hienovaraisesti. Jos hyökkäsi sen kimppuun kun se oli torkuilla, sai naukaisun, suhauksen ja pistoksen nenänpäähän. Veera myös fiksuna kissana osasi pyytää koirilta päälaen pesua. Sinne kun oli niin vaikea ylettyä itse.
    

Veera oli loppuvuosinaan oikeastaan melkoinen matami. Arvonsa tunteva rouva. Se tiesi mitä se halusi ja osasi vaatia sitä. Se oli hyvin hyväsydäminen rouva ja oikeastaan meillä on ollut hoidossa vain yksi kissa jonka kanssa se ei tullut toimeen. Mutta yleensä se suhtautui elämään tyynen rauhallisesti. Kunhan ruokaa ja rauhaa riitti, niin mikäs siinä oli ollessa - se olisi voinut olla Veeran motto. Pääasia että sen oma tyyny oli vapaana aina kun Veera niin halusi. Siinä se nukkui yöt ja päiväksi se siirtyi saunan lauteille tai komeroon, jossa on toiset omat tyynyt.

Veera sairasteli nuorempana aika paljon ja eläinlääkärin vastaanotto tuli meille hyvinkin tutuksi. Ja omalääkärin lisäksi vielä sekalainen joukko erityisklinikoita. Kenties se sairasteli noina muutamana ensimmäisenä vuonna koko elämän edestä, sillä sen jälkeen se oli terveyden perikuva. Ei vaivan vaivaa, ei edes hammaskiveä! Hyvä niin :-) Oikeastaan ikääntymisen huomasi vain siitä että lihaksisto oli vanhalle kissalle tyypillinen ja siitä että Veera nukkui 23,5 tuntia vuorokaudessa. Sen puoli tuntia se käytti syömiseen ;-) 

Veeran väritys oli melkoisen hieno ja kenties hieman erikoinenkin. Kissakirjassa sanotaan että se on nimeltään valkokirjokilpikonna. Eli kotoisammin sellainen aapiskukon värinen - kirjava. Siitä löytyi mustaa, valkoista ja punaraidallista. Niin ja tietysti se mahdottoman suloinen pienen pieni vaaleanpunainen nöpönenä!

Veera siirtyi autuaammille metsästysmaille eläinlääkärin avustamana 21.3.2011 yli 18-vuoden iässä. Sen vasempaan munuaiseen oli tullut kasvain.

    

Valokuvia

  
  
  

  
  
  

  
  

  
  

   
   

    
   

   
  

  
   
   
    
  
<< Takaisin kissojen sivulle 

   

Kaikki materiaali © Minna Repo - ethän kopioi mitään ilman lupaa!