|
Miran toiseen pentueeseen kokeilimme urosta jota itse ehdotimme yhtenä vaihtoehtona ystävämme nartulle parisen vuotta aiemmin. Tämä Katjan omistama uros asui ystävämme Helenen naapurissa. Helene omistaa Ellan äidin Cleopatran. Sitä kautta olimme siis Fritzuun tutustuneet. Fritzusta löytyy kuvia tältä sivulta hieman alempaa. Tämän juuri viisi vuotta täyttäneen, pitkärunkoisen ja karheaturkkisen, pojan valtteihin kuului ehdottomasti se että se osaa astua myös täysin omatoimisesti ilman minkäänlaista apua, sekä se, että sillä oli ennestään vain yksi pentue (5 pentua). Ja vaikka Fritzu onkin syntynyt Saksassa, niin sen sukutaulussa on koiria jotka ovat meille tuttuja. Olimme Tsekin matkoillamme tutustuneet niistä useampaankin ja seuranneet niiden elämänvaiheita jo jonkin aikaa. Lokakuun alkupuolella, keskiviikon ja torstain välisenä yönä 8.10.2009, kuuran ja hallan koristellessa nurmikoita, maailmaan putkahti viisi velikultaa ja kaiken kruunasi pikkuinen prinsessa vielä aivan lopuksi. Vuodenkierron ihmeet luonnossa antoivat nimet näille nassikoille... ja oikeastaan nimet sopivat muutenkin ajankohtaan vallan mainiosti! Sen verran hurjia paukkupakkasia, kuuraa, lunta ja jäätä nähtiin Suomenmaassa ettei moista ole koettu miesmuistiin. :-) Alla on pennut syntymäjärjestyksessä ja jokaisen nimen kohdalta pääsee pennun omille sivuille. |
Kaikki materiaali © Minna
Repo - ethän kopioi mitään ilman lupaa!